Onko Raamattu satukirja?

Satujen totuusarvo

Joskus kuulee puhuttavan Raamatusta ja sen teksteistä vähättelevään tai halveksivaan sävyyn satukirjana. Tässä ei oikeastaan ole mitään uutta. Jo esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla platonilainen filosofi Kelsos kutsui paratiisikertomuksessa mainittua puhuvaa käärmettä kauniisti sanottuna "vanhojen naisten höpinäksi".

Pinnallisella Raamatun tuntemuksella monet Raamatun tarinat näyttävätkin monesti epätosilta saduilta. Miten esimerkiksi Jumala olisi voinut luoda maailman kuudessa päivässä? Miten kaikki maailman eläimet mahtuisivat pareittain Nooan arkkiin? Miten kukaan voi nousta kuolleista?

Kriittisesti ja analyyttisesti ajatteleva ihminen aiheellisesti kysyykin, mitä mieltä tällaisissa kertomuksissa on? Eikö ne ole täysin epärelevantteja modernin tieteen edessä? Miksi meidän tulisi antaa mitään totuusarvoa tuhansia vuosia vanhoille tarinoille?

Jotta tällaiseen aiheelliseen kritiikkiin voisi vastata, on hyvä tuoda esille muutama näkökulma. Ensinnäkin vaikka kaikki Raamatun kertomukset olisivat enemmän tai vähemmän satuja, poistaisiko se täysin niiden totuusarvon. Ei välttämättä. Sille on nimittäin syynsä, miksi Raamatun tarinat samoin kuin hyvät sadut elävät edelleen sukupolvelta toiselle. Satu voi nimittäin joskus välittää erilaisen totuuden esimerkiksi ihmisyydestä kuin puhtaan tieteellinen, tarkkaan rajattu ja aikojen saatossa itseään korjaava tieteellinen tieto.

Pekka ja susi

Monelle on esimerkiksi tuttu Pekka ja susi -tarina. Tarinassa pieni metsän keskellä olevassa kylässä asuva Pekka keksii eräänä päivänä mielestään hauskan leikin, jossa hän juoksee huutaen metsästä kylään: "Sudet tulevat, sudet tulevat!" Tätä leikkiä Pekka jatkaa kuukaudesta toiseen siinä määrin, että kyläläiset kyllästyvät reagoimaan millään tavoin hänen varoituksiinsa. Eräänä päivänä kun Pekka leikkii metsässä, sudet sitten oikeasti tulevatkin. Pekka lähtee hätääntyneenä juoksemaan kohti kylää ja huutaa "Sudet tulevat, sudet tulevat!" Koska kyläläiset ovat kyllästyneet Pekan huijaus- ja mielikuvitusleikkiin, he eivät reagoi mitenkään ja sudet syövät Pekan.

Tämän tarinan totuusarvoa ei vähennä se yksityiskohta, oliko esimerkiksi Pekkaa, kylää tai susia olemassa. Sen pointti on nimittäin kertoa viihdyttävällä tavalla jotain olennaista siitä, miten maailma toimii: jos kusetat tarpeeksi pitkään ihmisiä, toimintasi räjähtää ennemmin tai myöhemmin kasvoillesi. Jos tämä ei ole totta, niin mikä on. Samalla tavoin on esimerkiksi yhdentekevää, oliko Luukkaan evankeliumissa mainittua laupiasta samarialaista olemassa. Jeesuksen tarina tästä samarialaisesta nimittäin osoittaa sen, kuinka todellinen lähimmäinen on se, joka pyyteettömästi auttaa toista. Kuka haluaa tai voi kyseenalaistaa tämän totuusarvon?

Raamatun vertauskuvalliset ja historialliset kertomukset

Mitä sitten tulee puhuvaan käärmeeseen, maailman luomiseen jne. voidaan monille vastaaville kertomuksille antaa myös vertauskuvallisia merkityksiä. Esimerkiksi jo 300-luvulla kauan ennen nykyistä kosmologian tuntemusta yksi eniten kristinuskoa muovannut oppinut eli kirkkoisä Augustinus tulkitsi kuutta päivää ensimmäisessä luomiskertomuksessa vertauskuvallisesti.

Raamatun teksteissä ja tapahtumissa on tärkeää ottaa myös huomioon, että osa tarinoista tarjoaa meille aidosti tärkeää historiallista materiaalia menneistä tapahtumista. Akateemisessa maailmassa yksi keskeinen tieteellinen metodi onkin tutkia Raamattua historiallis-kriittisesti aivan, kuten mitä tahansa antiikin kirjallisuutta.

Esimerkiksi Jeesuksen historiallisuutta harvemmin tiedemaailmassa kyseenalaistetaan. Samoin akateemisen tieteen näkökulmasta voidaan sanoa, että Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslapset kokivat jotain poikkeuksellista. Tiede ei voi kuitenkaan oikein ottaa kantaa siihen, nousiko Jeesus kuolleista ja ilmestyi opetuslapsille – se kuuluu sitten enemmän uskon alueeseen. Sen sijaan tiede voi sanoa, että jotain erikoista opetuslapsille tapahtui – ja jopa niin erikoista, että se sysäsi käyntiin uskonnollisen liikkeen, joka on tällä hetkellä maailman suurin uskonto.

Raamattu ei ole ensisijaisesti satukirja

Näin ollen Raamattua ei voida pitää varsinaisesti satukirjana. Mutta toisaalta monet siinä kerrotut tarinat elävät edelleen samanlaisena tärkeänä perimätietona ihmiselämästä, kuten monet ajattomat satuklassikot: Pekka ja susi, Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen jne. Raamattu ei siten kirkossakaan ole vain kirja historiallisista tapahtumista tai Jumalasta. Se on samalla myös kirjakokoelma, joka käsittelee monipuolisesti eri aikakausina ihmiselämään liittyviä valoisia ja pimeitä puolia.

Tällä en kuitenkaan halua sanoa, että Raamatusta voitaisiin tai kannattaisi sellaisenaan tuoda mitä tahansa opetuksia tai näkökulmia nykypäivään. Sen sijaan etenkin teologista ja pastoraalista asiantuntemusta on löytää ne Raamatun rakentavat ja hyvät helmet, jotka näyttävät kestävän aikaa ja opastavan meitä parempaan elämään.