Kukoistan sivistyksen ja primitiivisyyden rajalla!

Kahden maailman veto

Muistan, kuinka lukiossa yksi opettajistani sanoi, että intohimoni urheilua ja lukuaineita kohtaan oli poikkeuksellinen. Tiesin hänen olevan oikeassa, mutta en vielä täysin ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Jo tuolloin huomasin eläväni kahden maailman välissä: esimerkiksi kirkossa toimiessani sisimpäni kaipasi välillä fyysisyyttä ja urheilullista suorituskykyä, kun taas urheillessa tai nuorten parissa aikaa viettäessäni mieli hakeutui sivistyksen ja hengellisyyden äärelle.

Tämä sisäinen jännite on kulkenut mukanani läpi elämän.

Kun yksi maailma ei kanna

Urheilumaailmassa olen ajoittain kaivannut enemmän tilaa taiteellisuudelle, pohdinnalle ja hengellisyydelle. Vastaavasti kirkollisessa ja akateemisessa ympäristössä olen joskus kokenut, ettei fyysisen suorituskyvyn ja kehollisuuden merkitystä aina arvosteta riittävästi. Molemmissa maailmoissa on vahvuutensa – ja myös sokeat pisteensä.

On tärkeää korostaa, että arvostan syvästi niin tiedettä, kirkkoa kuin urheiluakin. Kaikissa näissä yhteisöissä toimii upeita ihmisiä, joita minulla on ilo kutsua ystäviksi. Silti ajoittainen ulkopuolisuuden tunne on tuttu – olinpa missä tahansa näistä ympäristöistä.

Silta kehon ja hengen välillä

Juuri tästä kokemuksesta alkoi vuosia sitten kypsyä ajatus maailmojen yhdistämisestä. Vähitellen siitä muodostui henkilökohtainen suunta, jota voisi kuvata fitnesspastorin ideaksi: pyrkimykseksi tuoda kirkkoon enemmän kehollisuuden ja fyysisen hyvinvoinnin arvostusta sekä vastaavasti fitness-kulttuuriin filosofista, henkistä ja empaattista näkökulmaa.

Ajattelen, että nämä lähestymistavat eivät ole toistensa vastakohtia, vaan täydentävät toisiaan. Ihminen on kokonaisuus, jossa fyysinen, psyykkinen ja hengellinen puoli kietoutuvat yhteen. Tätä kokonaisuutta olen tuonut esiin myös omassa työssäni ja viestinnässäni – esimerkiksi kouluttautumalla seksuaalineuvojaksi ja etsimällä luovia tapoja yhdistää ihmistyön eri osa-alueita.

Paluu kokonaisuuteen

Ajatus fyysisyyden ja sivistyksen yhdistämisestä ei ole uusi. Jo antiikin perinteessä, kuten Aristoteleen Lykeionissa, filosofia ja liikunta nähtiin toisiaan tukevina. Tämä kokonaisvaltainen ihmiskuva tuntuu edelleen ajankohtaiselta aikana, jolloin moni kokee elämän pirstaloituneen eri lokeroihin.

Ehkä juuri nyt on hyvä hetki palata tämän ajatuksen äärelle: kehittää itseämme kokonaisina ihmisinä – fyysisesti, psyykkisesti ja hengellisesti – ja rakentaa siltoja maailmojen välille niiden vastakkainasettelun sijaan.

"Terve sielu terveessä kehossa" sanottiin antiikin aikana. Nykyaikaan sovitettuna:

Rakenna kehoasi ja mieltäsi - mutta ennen kaikkea anna autenttisuutesi kukoistaa!