Inspiroidu!

Inspiraation välttämättömyys
Olemme tällä vuosikymmenellä eläneet epävarmoja aikoja: korona, sodat jne. Juuri isojen vastoinkäymisten vuoksi tarvitsemme entistä enemmän inspiroivia tarinoita. Millainen sitten olisi inspiroiva tarina?
Inspiraatio sanana tulee latinankielisistä sanoista in ja spirare. Latinan sana inspirare tarkoittaakin kirjaimellisesti sisään hengittämistä. Sanalla onkin eurooppalaisessa historiassa ollut aikoinaan vahva uskonnollinen yhteys: ihminen on ikään kuin tullut Jumalan Hengen täyttämäksi. Nykyisessä suomalaisessa kontekstissa se taas voi tarkoittaa kaikenlaista innostumista tai esimerkiksi positiivisen näkökulman tai energian saamista.
Inspiraatio kuitenkin viittaa niin uskonnollisessa kuin maallisessa kontekstissa siihen, että ihminen tulee jonkinlaisen itsensä ulkopuolelta tulevan asian tai entiteetin vaikuttamaksi. Kyse on eräänlaisesta haltioitumisesta, jossa jokin myönteinen voima tai olento ottaa ihmisen haltuunsa.
Inspiroivat tarinat (Rocky, Teräsmies ja Kristus) ovat välttämättömiä!
Tarinoiden suhteen tämä tarkoittaa sitä, että jokin tarina voi inspiroida ihmistä jopa siinä määrin, että tuosta tarinasta tulee ihmisen oma tarina. Hyvä esimerkki tästä ovat Rocky-elokuvat, joihin moni oman elämänsä haasteiden kanssa kamppaileva on voinut samaistua.
Ammatilaisnyrkkeilijäksi päätyvän Rockyn hahmossa yhdistyy hienolla tavalla traaginen ihmisyys arjen haasteineen ja arjen ylittävä lähes yli-inhimillinen voima. Vaatimattomista oloista kohtalon oikusta ainutlaatuisen mahdollisuuden saanut nyrkkeilijä nousee käsittämättömään suoritukseen vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Rockyn tarina on todellinen mustan hevosen tarina.
Samalla kun Rockyn tarina on klassinen mustan hevosen tai ryysyistä rikkauksiin nousevan hahmon tarina, se on myös Kristuksen tarina. Tarkka katsoja huomaa, että Rocky-elokuvat sisältävät vahvoja viittauksia Kristukseen. Rocky esimerkiksi aina nousee lähes kuoleman kielistä voittajaksi – jopa hävitessään. Hahmon luonut ja sitä näytellyt Sylvester Stallone ei ole piilotellut elokuvan Kristus-symboliikkaa, vaan avoimesti avannut sitä mm. mediassa.
Vastaavia hahmoja löytyy toki muitakin. Yksi hyvä esimerkki on Teräsmies. Tarinassa toiselta planeetalta tuleva muukalainen päätyy tavallisen perheen kasvattamaksi keskelle Kansasia. Tuo tavalliselta mieheltä vaikuttava muukalainen päätyy Clark Kentiksi ja journalistiksi. Samalla hän on sisimmässään paljon enemmän: yli-inhimilliset kyvyt omaava supermies.
Viittaus Kristukseen on tässäkin selvä: tavalliseen juutalaiseen perheeseen syntyvä Jeesus on arkiammatiltaan rakentaja tai puuseppä, mutta hänen sisin on jotain muuta. Se on jopa jotain vielä enemmän kuin Rockyn ääretön sisu tai Teräsmiehen ylivoimaiset kyvyt. Tavalliselta ihmiseltä ulkoisesti näyttävän Kristuksen sisin on itse Jumala. Tuskinpa tuosta pystyy kukaan tai mikään pistämään paremmaksi.
Inspiroitukaamme myös suomalaisesta sisusta
Mitä meihin sitten vaikuttaa Rockyn, Teräsmiehen tai vaikkapa Kristuksen tarinat? Onko tarkoituksemme vain ihastella arjen rajat ylittäviä sankareita? Mielestäni ei. Hyvien tarinoiden tarkoitus on ennen kaikkea inspiroida meitä – puhaltaa sisimpämme täyteen mm. intohimoa, innostusta ja järkähtämätöntä periksiantamattomuutta.
Samanlaista inspiraatiota palvelee myös suomalainen sisu. Se on oikeastaan sukulaissielu tällaiselle inspiraatiolle. Onkin ollut hienoa huomata, kuinka tätä suomalaista sisäistä voimaa on viety maailmankartalle mm. Sisu-elokuvien kautta.
Tällaiset inspiroivat tarinat ovat entistä tärkeämpiä nimenomaan näinä aikoina, kun ihmisten mielen täyttää huoli ja epävarmuus huomisesta ja sodista. Niin Rocky, Teräsmies, Kristus kuin suomalainenkin sisu muistuttavat loppujen lopuksi kaikki järkähtämättömästä toivosta ja inspiroivat siihen. Tuo toivo ei lannistu kaikkein suurimpienkaan vastoinkäymisten edessä, vaan itse asiassa se tekee niistä polttoainetta yhä suurempiin sankaritekoihin.
"It's not about how hard you hit. It's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward."
Rocky-Babloa, Sylvester Stallone